Näytetään tekstit, joissa on tunniste Raisio. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Raisio. Näytä kaikki tekstit

tiistai 19. tammikuuta 2016

Akaa kehittää lapsiperhepalveluja Sipilän hallituksen Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelman tavoitteiden suuntaisesti

Oli mukava huomata, että Akaa on kehittämässä lapsiperhe-palveluja ja niiden johtamista Sipilän hallituksen muutosohjelman tavoitteiden suuntaisesti. Joskin kunnan talouden sopeutustoimien vaikutukset huolestuttavat. 


Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma on pitkän aikavälin ohjelma ja laaja reformi. Kick off -tilaisuudessa 11.1.2016 puhunut ministeri Rehula toivoi "tekemisen meininkiä, ei paikata hankkeen rahoituksella muualla nyt tehtyjä lapsiperhepalvelujen kustannussäästöjä, vaan luodaan uusi toimintatapoja ja toimintakulttuuria". Ministeri ei kuitenkaan halunnut toteuttaa ohjelmaa parlamentaarisena yhteistyönä, jossa mukana olisivat myös ne eduskuntapuolueet, jotka eduskunnassamme nyt istuvat, mutta ovat parhaillaan oppositiossa, Rehulan mukaan "jonkun pitää tehdä päätöksiäkin".

Muutosohjelman ohjausryhmän vetäjänä toimii ex-lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula. Hän tuntee aihepiirin perusteellisesti ja on oiva henkilö edistämään reformia (kuvassa puhumassa).

Ohjelma on tietenkin perusteltu ja tavoitteet kannatettavia: muutosten tulisi mm. näkyä lapsen oikeuksia edistävässä toimintakulttuurissa kaikessa toiminnassa, lasten, nuorten ja perheiden oman toimijuuden vahvistumisena ja eri toimijoiden kumppanuuudessa, lapsi- ja perhelähtöiset oikea-aikaiset palvelut integroituvat asiakkaan tarpeisiin. (lue tarkemmin ohjelmaluonnostekstistä, alla linkki)  ,.

Kehitystyötä on jo vuosien ajan tehty monilla väestöalueilla, nyt tilaisuudessa oli esillä Pohjois-Karjalan Siun Sote:n ja Pohjois-Suomen alueen Kaste-ohjelmassa tehty kehitystyö. Ja monia edelläkävijäkuntia mainittiin, Imatra, Raisio, Eksote (Lappeenrannan seutu), Tampere, Hämeenlinna, Kainuun sote, Oulu... Kehitystyö on tuottanut tulosta, mm. tilastojen valossa lastensuojelun asiakasmäärät ovat vähentyneet, ja hyvinvoinnin arvioidaan myös lisääntyneen kun perheet ja lapset sekä nuoret saaavat tukea silloin ja siten kuin tarvitsevat. Myös osaaminen ja toimintamallit ja -kulttuurit ovat uudistuneet entistä asiakas- ja asukaslähtöisemmiksi (viranomais-, asiantuntija- ja organisaatiolähtöisyyden sijaan).

Hyviä esimerkkejä mainittiin, kuten avoimet perheryhmät, perheverkot, yhteiset palvelutarjottimet ja yhteiset toimintakalenterit (järjestöjen, kunnan, yritysten palvelut löytyy samasta paikasta), hyvinvointi-koulun malli, hyvinvointineuvola, varhaiskasvatuksen toiminnalliset perheryhmät, avoimet kerhot, sähköisiä tukipalveluja, omahoito-mallit jne.

Suomen nuorisovaltuustojen liiton puheenjohtaja Kimi Uosukainen piti loistavan puheenvuoron nuorten elämän näkökulmasta. Lasten ja nuorten mukana oleminen toiminnassa pitäisi olla arkipäivää.

Tarvitaan muutosjohtamista ja aktiivista vuorovaikutusta ja viestintää.

Muutos johtamisessa merkitsee esimerkiksi sitä, että yksittäisten palvelujen johtamisen sijasta johdetaan esimerkiksi sitä, miten asiakkaat ohjautuvat palveluihin: mistä ja miten ihmiset osaavat hakeutua ajoissa palveluiden piiriin. Johdetaan asiakkaan kokonaisvaltaista palveluprosessia. Tilaisuudessa puhuttiinkin paljon muutosjohtamisen merkityksestä sekä viestinnän toimivuudesta. Myös tietoa siitä, mikä toimii eli toimivista käytännöistä pitää saada tietoa leviämään - tarvitaan koulutusta ja vuoropuhelua.

Muutoksen johtaminen perustuvat yhteiseen ymmärrykseen tavoitteista ja tahtotilasta - tarvitaan yhteensovittavaa johtamista.

Palvelut ja tuki pitää integroida ihmiselle ja ihminen tulee kohdata kokonaisena kokonaisvaltaisena toimijana.

Jotain meiltä vielä puuttuu tai on hyvin hajallaan: sähköiset palvelut ja tietoa ihmisille, jotta he voivat tiedon avulla myös omatoimisesti ratkaista elämäänsä koskevia asioita. Tarvittaisiin esimerkiksi kansallinen sähköinen PERHEKESKUS.fi -portaali. Siinä voisi hyödyntää jo olemassaolevan kansallisesti toimivan Mielenterveystalo.fi -konseptia, mikä on loistava!

Kun kyse on nyt STMn vetoisesta muutosohjelmasta, tilaisuudessa kannettiin kovasti huolta että opetus- ja kulttuuriministeriön toiminta-ala on täysipainoisesti mukana niin valtakunnallisella, alueellisella kuin kunnallisella tasolla: päivähoito, koulut, nuorisotyö, liikunta, kulttuuri ovat kuitenkin lasten ja nuorten sekä perheiden hyvinvoinnin kannalta merkittäviä toimijoita.

Varsinkin kun/jos suurin osa lapsiin, nuoriin ja perheisiin liittyvistä toiminnoista tullee jäämään kuntien tehtäviksi, ja sote-palvelut siirtyvät itsehallintoalueille, on suuri tarve  huolehtia vuoropuhelusta ja yhteistyömalleista näissä toimivien kesken.

Lasten, nuorten ja perheiden peruspalvelut lähipalveluina kuntien tehtävinä jatkossakin?

Tilaisuudessa kysyttiin mm.Rehulalta, voisiko Suomessa olla erilaisia tapoja järjestää palvelut: esimerkiksi oppilashuolto, kouluterveydenhuolto, neuvolat, kotipalvelu, perhetyö ja monet muut lasten, nuorten ja perheiden palvelut ovat lähipalvelua ja keskeisiä hyvinvoinnin ja terveyden elementtejä.

Voisiko tällaiset palvelut olla jatkossakin kuntien hyvinvoinnin ja terveyden tehtäviä eikä siirretä vastuuta niistä sote:n itsehallinto-alueille? Pitääkö kaikilla sote-alueilla Suomessa toimia samalla tavalla? -mikä sopisi esimerkiksi Uudellemaalle, jossa 1,6 miljoonaa asukasta, ei välttämättä sovi muualle. Ja päinvastoin.

Ohjelmasta tullaan jakamaan myös kehittämisavustuksia, mutta siitä ei vielä ollut tarkempaa tietoa (hankkeelle varattu noin 40 Me). 

Lue lisää STM:n sivuilta Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelman hankesuunnitelman luonnoksesta. 

Ohjelmaluonnokseen voi jättää kommentteja ja ehdotuksia Ota Kantaa -sivustolla (linkki löytyy em.sivuilta). Kommentointiaikaa on 5.2.2016 asti.

Ja tässä 11.1.2016 tilaisuuden esitykset. 

Tiedote kick off-tilaisuudesta 11.1.2016 

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Opintomatkalla Raision lapsiperhepalveluissa

Kävimme yhdessä Akaan kaupungin henkilöstön, johdon ja päättäjien kanssa ottamassa oppia Raision perhepalveluista. Opintokäynti liittyi Akaan lapsiperhepalvelujen kehittämistyöhön, jossa toimin kehittämisen sparraajana. Oppaana meillä oli Raision perhepalvelujen johtaja Mikko Hulkkonen, perhevalmentaja Mirva Maine ja perhekuraattori Minna Lehtinen.

Raisio sai vuoden 2015 Lastensuojeluteko-palkinnon innovatiivisuudesta, jolla lapsiperheille on tehty mahdollisimman helpoksi pyytää itse apua. Esimerkkeinä tästä ovat perhevalmentajan lainaamismahdollisuus kirjastosta ja nettisivustolla oleva Pyydä apua -yhteydenotto, johon saa vastauksen seuraavan arkipäivänä. Paljon muutakin Raisiossa on toki tehty. Päättäjillä oli rohkeutta siunata ajatus: ”piikki on auki” avopalvelukustannuksiin sen mukaan mitä tarvitaan.

Investoinnit mahdollisimman varhaisen ja oikea-aikaisen tuen saamiseen, ovat vähentäneet kokonaiskustannuksia noin miljoonalla kolmen vuoden ajanjaksolla ja sijoitettujen lasten määrä suhteessa alle 18-lasten määrään on vähentynyt noin 1,5 %:sta nykyiseen noin 0.8 %:iin. Kun perhe, lapsi ja nuori on saanut apua viiveettä, ilman jonotuksia, on se ollut myös vaikuttavaa asiakkaidenkin arvioimana. Usein avuksi on riittänyt yksi tai muutama perhetapaaminen lapsen, nuoren ja perheen arkiympäristössä.

Perinteisissä palveluissa, kuten perheneuvolassa käännettiin jonotus toisin päin: uudelle asiakkaalle aika tarjotaan viiveettä. Ensimmäinen tapaaminen usein jo rauhoittaa tilannetta ja perheen kanssa yhdessä priorisoidaan tarvittavia tukiratkaisuja. Yllätyksellistä on ollut, että useille perheille riittää nopeasti saatu ensikäynti ja optiona mahdollisuus lisäkäynnistä.

Raisiossa on panostettu erityisesti perhepalvelujen brändäämiseen ajatuksella, että on fiksua hakea apua. Ja apua saa viiveettä ja ratkaisuhakuisesti. Kun perhe itse on ajoissa liikkeellä, löytyvät ratkaisut usein helpommin ja kevyemmillä tukitoimilla. Palvelemalla paremmin ja ajoissa, saadaan vaikutuksia. On fiksua myös antaa asiakkaille palvelulupaus. Positiivinen leviää siinä missä negatiivinenkin kuva.

Lapsiperheen lisäksi on myös työntekijöille luotu vastaava Pyydä työpariksi - palvelu. Jalkautuviin palveluihin on tulossa lisähenkilöstöä tälle vuodelle mm. perhevalmentaja, kodinhoitaja, alakoulujen psykiatrinen sairaanhoitaja sekä palveluohjaaja. Yhteisiä työmenetelmiä on koulutettu kaikkien käyttöön, kuten Lapsi puheeksi -menetelmä, jota voidaan käyttää mm.kouluissa ja päivähoidossa. Raisiossa pyritään myös ”yhden asiakassuunnitelman -toimintamalliin”, ja hyvään palvelujen koordinoimiseen. Toiminta onkin jo pitkälti uuden sosiaalihuoltolain periaatteiden mukaista. Lastensuojelun piirissä on ne, jotka lain mukaan ovat juuri lastensuojelullisen tuen tarpeessa.     

Keskeisiä havaintoja Raision onnistumisesta:
-       tietoa avun mahdollisuuksista tulee tarjota ymmärrettävällä tavalla ja kielellä
-       avun pyytämisen oltava helppoa
-       apua tarjotaan viiveettä ilman jonotusta
-       apua saa siellä missä sitä on luontevaa saada: jalkaudutaan, verkostoidutaan yhteistyöhön  
-       avuksi kehitetään juuri sitä, mikä tuntuu luontevalta ratkaisulta pulmiin: kuten on toteutettu esimerkiksi pop up-palveluina lapsille ja nuorille läksyvalmennus, yhteisöllistä aluetoimintaa mm. maahanmuuttajien perheiden parissa koulujen ja päivähoidon lasten ja perheiden tarpeisiin, perheklinikka-toimintaa, ja erilaisia ryhmiä.

Kehitysprosessin onnistumiseen vaikuttaneita tekijöitä ovat:
-          kaikille yhteinen toimintakenttä ja tarina: ”jotta jokainen lapsi voisi kasvaa turvallisessa kodissa”
-          yksinkertainen yhteinen strategia: ”yhdessä oikeaan aikaan”, miten oma työni liittyy yhteiseen tarinaan  
-          johtamiseen ja johtamisen kautta tukea: tiimiajattelua, luottamusta, yhteistä työtä
-          tekemällä ja rohkeasti kokeilemalla myös uusia keinoja käyttöön
-          joustavuus
-          työn organisoiminen asiakkaiden tarpeiden mukaan

Kehitys Raisiossakin jatkuu mm. moniammatillinen perhevalmennusklinikka-toimintaa edelleen kehitetään yhteistyössä Turun ammattikorkeakoulun kanssa. Myös perhetyötä ollaan kehittämässä edelleen, samoin perheiden ja lasten tukea erotilanteissa tulee vankistaa, ja pohditaan lastensuojelutyössä nyt käytössä olevan tiimijaon perusteita.

Palkinto meni kyllä oikeaan osoitteeseen! -kiitos Mikko, Minna ja Mirva opastuksestanne. Ja saimme luvan myös laittaa heille lisäkysymyksiä "pyydä apua"-periaatteella. 

Bussissa vielä odottavalla mielellä -menomatka Raisioon.      

Neuvonpidossa perusturvajohtaja Elina Anttila ja Raision perhekuraattori Minna Lehtinen. Selin perusturvalautakunnan puh.johtaja Harri Rantala keskustelemassa perhevalmentaja Mirva Maineen kanssa.


Raision perhepalvelujen johtaja Mikko Hulkkonen kuvaa muutostalkoiden periaatteita.


Kun on investoitu oikea-aikaiseen apuun ja avopalveluihin, on kokonaiskustannukset vähentyneet. 

Artikkelin tekstin kokosi Sirkka Rousu. 

tiistai 31. maaliskuuta 2015

Opintomatka Raisioon 24.4.2015: palveluremontti on tehostanut perheen tuen saamista


Bussi on varattuna ja suunta kohti Raision kaupunkia. Vielä muutama vuosi sitten lapsiperheet jonottivat  myös Raisiossa erilaisiin tukipalveluihin eikä palvelua saanut silloin kun sen tarve oli. Silti kaupungin budjetista käytettiin paljon rahaa palveluihin. Yhtälöön, jossa palveluja ei saanut ja silti rahaa kului, tarvittiin muutos.

Tästä muutoksesta haluamme oppia, sillä tilanne on samantapainen myös Akaassa. Raisio palkittiin kehitystyöstään talvella 2015 vuoden Lastensuojelutekona.

Voit tutustua Raision malliin perhepalvelujohtaja Hulkkosen luentoesityksen avulla: esitys on pidetty kasvatus- ja perheneuvontapäivillä 6.11.2014.  - tässä linkki esitykseen. 

Olethan merkinnyt jo kalenteriin 20.4.2015 klo 14 Akaan Lapsiperhefoorumin -tervetuloa!

Siellä saamme kuulla viime vuoden 2014 Lastensuojeluteon voittaneen Nurmijärven kunnan varhaisen avoimen yhteistyön toimintamallista. Laajalla yhteistyöllä ja osallistuvalla tekemisellä valmistui myös kunnan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma. Voit tutustua siihen tästä linkistä. Olli Laiho kertoo asiasta lisää!

Kuntajohto ja päättäjät lukevat Kuntalehteä. Se onkin oiva kanava kertoa lapsiperhepalveluista.

Kuntalehden 3/2015 (5.3.2015) erillisliitteenä on SOS-lapsikylä säätiö julkaissut Uudistuva lastensuojelu 2015 lehden. Lehden voit lukea tai tilata maksutta tästä linkistä.

Myös MLL:n Lapsemme kunta 2015 -lehti ilmestyi Kuntalehden erillisliitteenä 4/2015 (26.3.2015). Lapsemme kunta -lehdessä oli myös artikkeli Raision mallista sekä ensimmäisen Lastensuojeluteko-palkinnon 2013 saaneen Imatran mallista. Asiaa oli lehdessä myös perhekeskus-toiminnasta ja monesta muusta. Lehti löytyy tästä linkistä.

Katsastetaan Lapsiperhefoorumissa 20.4. onko bussissa vielä tilaa ja olisiko lapsiperheiden kalenterissa jollakin aikaa osallistua tähän koko päivän reissuun Raisioon.

Tapaamisiin 20.4.2015. Ohjelman löydät tästä linkistä. 




maanantai 9. helmikuuta 2015

Vuoden lastensuojelu-palkinto Raisiolle: pitäisikö mennä sinne opintomatkalle?


Raisiossa lapsiperheet voivat lainata kirjastosta 

perhevalmentajan 


Kunnallinen lastensuojeluteko 2015 -palkinnon sai Raision kaupungin Lainaa kirjastosta perhevalmentaja -toimintamalli.

Siinä kuka tahansa kuntalainen voi lainata kirjastosta perheen käyttöön oman perhevalmentajan – yhtä helposti kuin kirjan.
Palkinto luovutettiin 3. helmikuuta Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivillä Kuntatalolla Helsingissä. 
Raision mallissa perhevalmentajan voi lainata kirjaston asiakaspäätteeltä, kirjastovirkailijan avustuksella tai tapaamalla kirjastossa kerran viikossa päivystävää perhevalmentajaa.

Perhevalmentajat ovat kokeneita perhetyön ammattilaisia, jotka pystyvät auttamaan perhettä heti. Neuvoja ja apua saa yhdestä paikasta, joustavasti ja kotiin tuotuna. 
Malli sai palkintoraadilta kiitosta etenkin ennakkoluulottomasta lähestymistavastaan.

Lue lisää palkinnosta ja kunniamaininnat saaneista kaupungeista ja heidän toiminnastaan
Lastensuojelun Keskusliiton nettisivuilta, jonne pääset tästä 


Olemme Akaan hankkeessa suunnittelemassa opintokäyntiä johonkin edelläkävijä-kaupunkiin.

Yksi tutustumiskohde voisi olla tämän vuoden voittaja Raisio tai viime vuoden voittaja Nurmijärvi ja sen avoimen varhaisen yhteistyön malli, tai Imatran hyvinvointineuvola, joka oli ensimmäinen tämän Lastensuojeluteko-palkinnon saaja. Myös Etelä-Karjalan sote-palvelut Eksote Lappeenrannassa ovat kehittäneet Lapsi- ja perhetalon palveluja  - pohdinta opintomatkan toteutuksesta on meneillään.


Uusi sosiaalihuoltolaki edellyttää, että lapsiperheet saavat tukea kun tarvitaan.
Lue mitä laki tuo tullessaan Sirkan Lastensuojelija-blogista, tässä linkki.