maanantai 6. kesäkuuta 2016

Onnistunut työ tekee hyvää - hanke päättyi 31.5.2016, mutta kehittämistyö Akaalla jatkuu


Jätimme loppuraportin Tuosuojelurahastolle 31.5.2016. Raportin löydät Akaan nettisivuilta (linkki tekstin lopussa).

Hankkeen päättymisestä huolimatta, kehitystyö jatkuu yhdessä henkilöstön sekä laajemminkin lasten ja nuorten sekä perheiden parissa toimivien tahojen kanssa.

Summasimme kehittämistyön tuloksia näin:

Kustannukset laskeneet

Ns. korjaavien perhepalvelujen kustannukset ovat jo kääntyneet laskuun, vaikka (tai juuri siksi) henkilöstölisäyksiäkin on tehty. Vuoden 2015 lasten ja perheiden palvelujen kokonaiskustannukset vähenivät lähes 650.000 euroa ja 14 % vuodesta 2014.

Yhteistyö kehittyy

Yhteistyö yli hallinnonrajojen on kehittymässä mm. lasten ja nuorten hyvinvoinnista vastaavien toimialojen yhteistyönä, asiakastasolla eri toimijoiden kesken. Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaa tehdään moniammatillisesti eri lautakuntien kesken. Syksyllä 2016 suunnitelmaa käsitellään kolmen lautakunnan: perusturvalautakunnan, koulutuslautakunnan ja vapaa-aikalautakunnan yhteisessä tilaisuudessa.

Kynnyksettömät perhepalvelut alulle

Pyydä apua – perhepalveluissa pystytään järjestämään tukea tarvittavalla tavalla ja luvatussa ajassa. Palvelua kehitetään jatkossa edelleen ja sillä pyritään yksinkertaistamaan asiakasohjausta ja kuntalaisten palveluihin hakeutumista.

Tiimijohtamisen toimintamalli käyttöön 

Perusturvan sosiaalityön tiimijohtaminen lähtenyt hyvin toimimaan –fiilis on innostunut ja hyvä. Työhyvinvointikyselyn mukaan erityisesti tiiminvetäjät kokevat olevansa tyytyväisiä nykytilaan ja johtamiseen ja ilmaisevat henkilöstön työhyvinvoinnin pääosin parantuneen selvästi.

Painopiste varhaisempaan tukeen lapsille ja perheille 

Tiimeihin jakautuminen lastensuojeluun ja perhekeskukseen vahvisti varhaisen tuen palveluja, kun perhekeskusta vahvistettiin mm. kotipalvelulla ja sosiaaliohjaajalla. Lasten ja perheiden palvelujen eri tiimien sisällöllinen kehittämistyö ja tehtävien uudelleenorganisointi on käynnissä ja se keskittyy erityisesti sosiaalihuoltolain mukaisten palvelujen kokonaisuuden kehittämiseen.

Monialainen Nepsy-toiminta käynnistyi, lasten ja nuorten mielenterveyshoidon saatavuutta Akaan peruspalveluna kehitetään ja hoitopolun toimivuutta parannetaan, perheasioiden sovittelua ja perhetyötä kehitetään - tässä muutamia esimerkkejä kehittyvistä palveluista.

Työhyvinvointi kohentunut

Henkilöstön työhyvinvointia on edistetty monilla työtä jäsentävillä rakenteellisilla ja johtamisen muutoksilla. Huhtikuussa 2016 tehdyn työhyvinvointikyselyn mukaan 58%  henkilöstöstä oli sitä mieltä, että työhyvinvoinnin kehitys on mennyt viimeisen vuoden aikana jonkin verran tai selvästi parempaan suuntaan. Valtakunnallinen keskiarvotulos on 36 %. Esimiestyöhön ollaan nyt selvästi valtakunnallista vertailuaineistoa tyytyväisempiä, mikä on suuri muutos aiempiin tuloksiin verrattuna. Sen sijaan koko organisaation johtaminen arvioidaan huonommaksi ja organisaation strategisten linjausten puuttuminen aiheuttaa tyytymättömyyttä.

Palvelujen kehittämisen yhteistyö kuntalaisten ja perhepalvelujen asiakkaiden kanssa orastaa    
Muutosten vakiintuminen vaatii edelleen vuoropuhelua ja sovittuja yhteistyön areenoita/foorumeita sekä yhteistä oppimisprosessia, jossa opitaan toisen työstä ja löydetään yhteiset tavoitteet työlle.

Lasten, nuorten ja perheiden osallistumismahdollisuuksien laajentaminen palvelujen ja tukitoiminnan kehittämiseen vaatii myös uudenlaista vuoropuhelua kuntalaisten ja asiakkaiden kanssa. Kuntalaisnäkökulma on huomioitu hankkeen ohjausryhmässä, jossa on osallistujana asioista kiinnostunut kuntalainen. Yhteistyö ja palvelujen suunnittelu yhdessä kuntalaisten ja asiakkaiden kanssa on noussut tärkeäksi ja myös kaikkein haastavimmaksi tavoitteeksi toteuttaa. Tämä työ on vasta alussa.

Lue lisää loppuraportista (yhteystiedot loppuraportissa).
Lisätietoja saat perusturvajohtaja Elina Anttilalta ja kehitystyöstä myös Sirkka Rousulta.

Lue lisää hankkeen työskentelyaineistoista -tässä linkki. 

Tältä erää tämä on viimeinen Onnistunut työ tekee hyvää -kehitystyön blogiteksti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sivuilla julkaistaan asiallista keskustelua Akaan kaupungin lapsiperhepalvelujen kehittämisestä. Kommentoija esiintyy omalla nimellään.